Minä

Juha Hakola

ylikomisario, viestintäjohtaja, hallintotieteiden maisteri,
kaupunginvaltuutettu, kiinteistölautakunnan puheenjohtaja.

Kotipaikka: Vartiokylä


Syntynyt 24.8.1967
Sotilasarvo: sotilasmestari
Perhe: yrittäjävaimo Tuua, kaksi tytärtä

Ansioluettelo >>

Lyhyt historia

Synnyin Satakunnan keskussairaalassa Porissa elokuun loppupuolella 1967. Perheemme asui tuolloin Harjavallassa Outokummun ja Kemiran tehtaiden varjossa. Harjavallasta tie vei Keski-Uudellemaalle Järvenpäähän. Järvenpäästä tulikin sitten kotikaupunkini aina vuoteen 1987 saakka.

Varhain opin, kiitos kovasti työtä tehneiden vanhempieni, että jos jotain haluaa tai jos yksinkertaisesti tarvitsee rahaa, on tehtävä työtä. Se onkin ollut siivittämässä minua moninaisiin työtehtäviin aina taksinkuljettajasta kodinkonemyyjään ja sitä kautta nykyiseen ammattiini.

Miten sitten olen päätynyt politiikkaan. Totuus on, että se kävi vähän kuin vahingossa. Olin ollut pitkään kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja ottanut osaa moneen kokoomuksen tapahtumaan. Viimeisen nykäyksen poliittiseen toimintaan sain kuitenkin valtioneuvos Riitta Uosukaiselta työskennellessäni hänen presidentinvaalikampanjassaan. Riitta minut hieman kuin valjasti politiikan tielle. Ensimmäisen kerran olin ehdolla kaupunginvaltuustoon vuonna 2000 ja onnistuinkin pääsemään sisään lähes tuhannella äänellä.
 
Eduskuntavaaleissa 2007 saamani lähes 4300 ääntä toivat minulle paikan eduskuntaan, jossa työskentelin kansanedustajana vaalikaudella 2007-2011. Työskentely eduskunnassa oli todella antoisaa ja rehellisyyden nimissä paljon jäi vielä tekemättä vaikka paljon sain aikaankin. Toivottavasti minulla on mahdollisuus päästä jatkamaan kesken jäänyttä työtäni.
 
LAKIALOITTEENI
Julkisuudessa ehkä eniten käsiteltiin 2010 tekemääni lakialoitetta kerjäämisen kieltämisestä yleisellä paikalla sekä 2007 tekemääni lakialoitetta törkeän rikoksen valmistelun kriminalisoinnista. Näistä jälkimmäinen tullee voimaan hallituksen esityksenä vuonna 2012. Suoraan lainmuutokseen johti lakialoitteeni ajoneuvoveron muuttamisesta (muuttoautot: Linkki lakialoitteeseen >> ) sekä lakialoitteeni (LA23/2010 vp.) MDPV:n luokittelusta huumausaineeksi lisäämällä se huumausainelain 3 §:ään (muuntohuumeet: Linkki lakialoitteeseen >> ).

Työhistoria

Aloitin osa-aikaisena myymäläapulaisena ja kodinkonemyyjänä Pekka Kytölä Oy:ssä Järvenpäässä vuonna 1984. Taksinkuljettajana työskentelin vakituisesti vuosina 1986 -1987.

Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksessa aloitin nuorempana konstaapelina vuonna 1988 aluksi Kallion poliisipiirissä Pengerkadulla, siirtyen sieltä rikospoliisin varkausryhmään vuonna 1989.

Huumerikosyksikköön pääsin huumerikostutkijaksi alkuvuodesta 1990, jossa sitten työskentelinkin tutkijana ja tutkinnanjohtajana aina 30.6.2004 saakka.

YK -tehtävissä Libanonissa piipahdin vuosina -93- 94. Aluksi työskentelin sotilaspoliisina saaden myöhemmin tehtävänimityksen SURB:n (Senior Unifil Representative in Beirut) turvamieheksi Beirutiin.

Poliisin hälytyskeskusyksikköön minut nimitettiin päälliköksi heinäkuussa 2004. Kansanedustajaksi siirryin maaliskuussa 2007 poliisin johtokeskuksen johtajan tehtävästä.

Nykyisellään työskentelen Helsingin poliisilaitoksen esikunnassa viestintä- ja yhteiskuntasuhde toiminnoissa viestintäjohtajan tehtävässä. Tehtävässäni kuulun poliisilaitoksen johtoryhmään.

   Harrastukset

 
   Harrastuksia on monia. Lähtöajatuksena on tehdä kaikkea sitä, mikä on kivaa ja  
tuntuu hyvältä. Joskus tosin urheilusuorituksen jälkeen ei tunnu ihan hyvältä. Urheilupuolella lenkkeilen ja pelaan golfia (säännöllisesti). Golfin parissa toimimiseen kuuluu lisäksi luottamustehtävä Vuosaari Golf Oy:n hallituksen jäsenenä.
Toisinaan laitan rullaluistimet jalkaan tai käyn pelaamassa sählyä ystävieni kanssa. Talvella aika kuluu mukavasti murtomaahiihdon, laskettelun ja jääkiekon tuomarointitehtävien parissa Helsingin jääkiekkotuomarit ry:ssä.
 

Uudenmaan maanpuolustusyhdistys ry:n (UMPY) puheenjohtajana aloitin vuoden 2016 alussa. Sain kunnian ottaa tehtävän vastaan yhdistyksen pitkäaikaiselta puheenjohtajalta Matti Virpiarolta. Matti jatkaa yhdistyksen toiminnanjohtajana vastaisuudessakin. Yhdistyksen tarkoituksena on maanpuolustustietouden syventäminen ja kehittäminen sekä yhteistoiminnan aikaansaaminen ja edistäminen eri alojen maanpuolustustoimenpiteitä edustavien jäsenten kesken. UMPYn jäsenmäärä on hieman yli 2000 henkilöä.

Harrastuksista haluan nostaa esille Hokutoryu Ju-Jutsun. Aloitin lajin harrastamisen toistakymmentä vuotta sitten Auvo "Ave" Niinikedon ja Risto "Kuuno" Väntärin suosituksesta. Täytyy todeta, että päivääkään en ole katunut. Sensei Mikko Leisti antoi hienon perusopetuksen tähän monipuoliseen itsepuolustuslajiin. Ju-Jutsu on tehokas kuntoilumuoto ja antaa hyvät valmiudet itsepuolustuksen perustekniikoissa. Helsingin Ju-jutsuklubilla on monipuolinen opetus ja hyvät puitteet harrastaa.

Nilsiän Tahkovuori ja siellä oleva vapaa-ajankotimme on tärkeä henkireikä ja oleellinen osa perheemme niin kesä- kuin talviharrastuksia. Tahkolle on aina mukava mennä rentoutumaan ja lataamaan akkuja.

Maaliskuussa 2008 minut valittiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön –SPEK- hallituksen puheenjohtajaksi ensimmäiselle kaudelleni. SPEK toimii palo- ja pelastusalan sekä väestönsuojelun ja varautumisen asiantuntijana. SPEK kouluttaa, valistaa ja opastaa kansalaisia turvalliseen huomiseen. Tämän tehtävän jätin vuoden 2016 lopussa. Tuolloin olin toiminut puheenjohtajana 9 vuotta ja oli aika antaa tilaa muille. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin pelastuskomentaja Simo Wecksten.

Lopuksi en malta olla mainitsematta aktiivista työtäni helsinkiläisten liikunnan, urheilun ja vapaa-ajan hyväksi. Olen pitänyt aina huolta siitä, että nuorilla on mahdollisimman paljon virikkeitä ja harrastuksia. Kuten olen monesti sanonut, panostaminen nuoriin on panostamista tulevaisuuteen. Tätä työtä olen pyrkinyt edesauttamaan olemalla mukana mahdollisimman paljon sellaisessa työssä, joka mahdollistaa niin helsinkiläisten lasten ja nuorten kuin aikuistenkin liikuntamahdollisuudet ja vapaa-ajan vieton.

Toimin 2000 –luvun alusta aina vuoteen 2010 saakka Vuosaaren Urheilutalo Oy:n hallituksen puheenjohtajana, jossa työni yhtenä päämääränä oli uimahallin laajentaminen vastaamaan paremmin kaupunkilaisten tarpeita. Tässä työssä onnistuimme ja laajennustyö valmistui vuoden 2011 alkupuolella. Vuosaaren Urheilutalo on nykyisellään todella hieno nykyaikainen liikuntakeskus.

Vuosaaren Urheilutalon hallintotoimintojen yhdistymisen myötä siirryin Urheiluhallit Oy:n hallituksen jäseneksi. Urheiluhallit konserniin kuuluu tällä hetkellä Mäkelänrinteen Uintikeskus, Helsingin Urheilutalo, Töölön Urheilutalo, Pasilan Urheiluhallit, Siltamäen Uimahalli, Malmin Uimahalli, Kontulan Uimahalli sekä jo aiemmin mainittu Vuosaaren Urheilutalo.

Vuosina 2009-2013 toimin Jääkenttäsäätiön hallituksen puheenjohtajana. Säätiön ehkä tunnetuin maamerkki on helsinkiläisten oma jäähalli, Nordenskiöldinkadun halli. Siellä ovat jo 40 vuoden ajan esiintyneet niin menestyksekkään taitoluistelijamme, jääkiekkoilijat sekä muut maailman tähdet. Unohtaa ei kuitenkaan sovi muitakaan säätiön jääurheilupaikkoja kuten Hernesaaren, Konalan, Paloheinän ja Malmin jäähalleja. Uusimpina halleina säätiöön kuuluu Ruoholahden jäähalli sekä marraskuun 2011 alussa avattu upea Vuosaaren jäähalli.

Jääkiekon kansallisessa ja kansainvälisessä toiminnassa olen saanut olla mukana vuodesta 2011 lähtien, toimimalla Jääkiekkoliiton olosuhdevaliokunnan jäsenenä sekä MM -kilpailujen (2012-2013) järjestelytoimikunnan jäsenenä. Tällä hetkellä valmistaudumme nuorten alle 20 -vuotiaiden MM - kilpailuihin, jotka käydään Helsingissä vuodenvaihteessa 2015-2016. Nämä tehtävät ovat näköalapaikkoja Suomen suosituimman urheilulajin kehittämisessä. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että kilpailujen onnistuminen mahdollistaa jääkiekkojunioreille entistä paremman valmennuksen ja harjoitusolosuhteet.